Lotta Svärd -näyttely 1.10. - 10.12.2023 naiset itsenäisen Suomen tukipilarina

Nurmijärven lottia vuodelta 1936


Lotta Svärd oli vuosina 1920-1944 toiminut suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustustyön tukijärjestö. Järjestö perustettiin tukemaan suojeluskuntia. Sotavuosien 1939-1944 aikana lotat toimivat lukuisissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa toimissa ja vapauttivat noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin. Järjestö lakkautettiin Moskovan välirauhan ehtojen perusteella Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta vuonna 1944.

 

Nurmijärvi-Taiteen Museossa on oma sota-ajan osastonsa ja näyttely yksityishenkilön kokoelmista tulee laajentamaan nykyistä tarjontaa. Näyttelyn esineet ovat eläkkeellä olevan, vanhemman konstaapeli Hannu Lakeen kokoelmista. Hän on vuosikymmenten kuluessa kerännyt laajan esineistön sotaperinteestä, missä yhtenä osa-alueena on Lotta Svärd -järjestöön liittyvä materiaali. Sotilasperinne-esineiden keräämisen ajatuksena on ollut luoda kokoelma, jota voi käyttää välineenä havainnollistamaan kansakuntamme vaikeita vaiheita.

 

Museon Lotta Svärd -näyttelyssä on esillä lottien astiastoja - niin juhla- kuin kenttäastioita, asuja, kunniamerkkejä, valokuvia, henkilötarinoita ja muuta lottien elämästä kertovaa esineistöä.

 

Hannu Lakee on järjestänyt kymmeniä näyttelyitä sotilasperinteestä, joista suurin osa Nurmijärven Käräjäsalissa. Seuraavan näyttelyn hän järjestää 2. - 3.12.2023. Hannu Lakee toimii aktiivisesti useissa asehistorian ja sotilasperinteen yhdistyksissä kuten mm. Nurmijärven Reserviläiset ry:ssä, Suomen sotilasperinteen seurassa ja Pohjois-Uudenmaan Perinneyhdistyksessä.

 

Hannu Lakee on museossa kertomassa esillä olevasta materiaalista seuraavasti:

 

To 19.10. klo 18 - 19          Lottien koulutus

To 9.11. klo 18 - 19            Helmi Arneberg-Pentin henkilökuva

To 23.11. klo 18 - 19          Lottien merkit ja tunnukset

 

Voit saapua museoon normaalisti ja liittyä halutessasi kuuntelemaan Lakeen esitystä edellä esitettyinä ajankohtina.


Näyttelyn sisäänpääsy = museon sisäänpääsy 5 € tai Museokortti

---------------

Lisäksi Lotta Svärd -järjestöstä ja sen toiminnasta kertova viiden luennon sarja järjestetään Nurmijärvi-Taiteen Museon ja Nurmijärven Opiston yhteistyönä. Luennot ovat kaikille ilmaisia ja niihin voi osallistua joko paikan päällä Nurmijärven Kunnantalolla tai etänä. Luennoitsijana toimii filosofian tohtori ja historioitsija Maritta Pohls, jolla on mittava tietomäärä Suomen historiasta.

 

Aiheet ja päivät:

1.     17.10. klo 18 - 19.30 Lotta Svärd -järjestön historia / Itsenäistyminen aktivoi suomalaiset naiset maanpuolustustyöhön. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://uusi.opistopalvelut.fi/nurmijarvi/fi/course/14553

2.     31.10. klo 18 - 19.30 Lotta Svärd -järjestön historia / Maanpuolustuskoulutusta ja varainkeruuta: Lotat varustautuvat sotaan. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://uusi.opistopalvelut.fi/nurmijarvi/fi/course/14837

3.     7.11. klo 18 - 19.30 Lotta Svärd -järjestön historia / Lottajoukot valmiina kutsun käydessä: naiset rintamalla. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://uusi.opistopalvelut.fi/nurmijarvi/fi/course/14554

4.     14.11. klo 18 - 19.30 Lotta Svärd -järjestön historia / Lottajoukot valmiina kutsun käydessä: kotirintamalla ja yhteiskunnallisessa huoltotyössä. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://uusi.opistopalvelut.fi/nurmijarvi/fi/course/14555

5.     28.11. klo 18 - 19.30 Lotta Svärd -järjestön historia / Lottajärjestön lakkauttaminen ja mitä siitä seurasi. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://uusi.opistopalvelut.fi/nurmijarvi/fi/course/14556