Autojen pienoismallit 10.1. - 29.2.2024
Museossa on esillä yksityisen keräilijän Pekka "Peke" Helmisen noin 10 000 pienoismallin kokoelmasta laaja kattaus erilaisia henkilö- ja kuorma-autoja noin 500 kappaletta. Pienoismallit ovat nyt ensimmäistä kertaa esillä ja kaikkien ihailtavana.
Pienoismallien joukossa on elokuvista tuttuja autoja kuten Batmobile, Pyhimys-Volvo, Starskyn ja Hutchin auto, James Bond -elokuvissa olleita autoja sekä Chitty Chitty Bang Bang -auto värikkäine siivekkeineen. Beatlesin Yellow Submarine ja The Monkees -yhtyeen auto ovat myös nähtävillä. Henkilöautojen lisäksi kokoelmassa on ruumisautoja, ambulansseja, poliisiautoja ja muita erikoisautoja.
Eniten Helmistä kiinnostavat 1950- ja 1960-lukujen autot ja niiden vahvat rakenteet. Kokoelman vanhimmat pienoismallit ovat 1940-luvulta. Lapsuusajan pikkuautoista on jäljellä Hilman Minx -merkkinen auto, johon leikkiminen on jättänyt jälkensä. Pekka Helminen myös ehostaa ja tuunaa pienoismalleja. Renkaat menevät vaihtoon, auto saa uuden maalipinnan, matkustajan tai jonkin muun yksityiskohdan.
Jos pienoismallit kiinnostavat, Helminen neuvoo kiertelemään kirppareilla, rompetoreilla ja muissa alan tapahtumissa. Hyviä pienoismallien hankintapaikkoja ovat myös nettihuutokaupat sekä Facebookin pienoismallien keräilyryhmät. Helmisen pihamaallaan elokuussa järjestämä Peke's Swap -tapahtuma houkuttelee pienoismallien vaihtopäiville väkeä laajalti ympäri Suomen.
Näyttelyssä on vitriinin verran esillä myös toisen nurmijärveläisen autoharrastajan, Keijo Nurmentauksen pienoismalleja ja muuta aiheeseen liittyvää rekvisiittaa, kuten autohistorian vuosilautasia.
Eläkkeellä oleva yrittäjä on työstänyt neljä normaalikokoista autoa. Nämä ovat vuoden 1939 Chevrolet 4 D Seda, vuoden 1961 Skoda Octavia, vuoden 1957 BellAir 4 D Sedan sekä saman vuoden BellAir Convertible -avoauto. Näistä jokaisen pienoismalli on nähtävänä näyttelyssä.
Näyttely on avoinna keskiviikkoisin klo 9 - 15, torstaisin klo 13 - 19 ja sunnuntaisin klo 10 - 16.
Sisäänpääsy on 5 € tai Museokortilla.
Koulut voivat olla yhteydessä suoraan museoon, jos haluavat tuoda valvottuja koululaisryhmiä näyttelyyn. Näille vierailuille on varattu keskiviikko.
Pekka Helminen on kertomassa pienoismalleista museossa keskiviikkoisin ja torstaisin. Miehellä on ilmiömäinen muisti, sillä hän muistaa lähes jokaisen autonsa tarinan ja mistä se on hankittu. Pienoismalleista voi myös halutessaan hieroa kauppoja museossa keräilijän kanssa.