Norsujen valtakunta 4.2. - 12.4.2026
Näyttely esittelee turenkilaisen keräilijän Riitta Nurmisen poikkeuksellisen, parin vuosikymmenen aikana karttuneen norsukokoelman.
Keräilyharrastus sai alkunsa henkilökohtaisesta syystä. Nurmisen Ruotsissa asunut sisar kuoli vuonna 1996 ja hänen jäämistöstään jäi Nurmiselle kymmenen koristenorsua. Varsinainen keräily alkoi kuitenkin vasta vuonna 2002 Nurmisen jäätyä eläkkeelle ja muutettuaan Turenkiin Hämeenlinnan lähelle. Silloin lisääntyneen vapaa-ajan myötä myös kirpputorit tulivat tutuiksi.
Kokoelman norsut ovat kulkeneet pitkän matkan eri puolilta maailmaa. Pisimmän matkan on tehnyt Thaimaasta tuliaisena saatu norsu. Pienin kokoelman yksilöistä on vain noin senttimetrin korkuinen, kun taas suurin on noin 40 senttimetriä korkea ja toimii ruukun alustana.
Norsujen vetovoimaa Nurminen ei osaa selittää. Tärkeintä hänelle on norsun muoto, ei niinkään materiaali. Kauneus on katsojan silmässä - se, mikä Nurmisen mielestäni on kaunista, ei välttämättä puhuttele toista. Oman keräilyharrastuksen lisäksi Nurminen on saanut norsuja myös paljon lahjaksi.
Norsujen valtakunta -näyttely tarjoaa kävijöilleen ainutlaatuisen katsauksen yhden teeman ympärille rakentuneeseen kokoelmaan. Se muistuttaa samalla norsun symboliikasta onnen, viisauden ja suojelun merkkinä.
Näyttelyssä on esillä paitsi koriste-esineitä myös erilaisia käyttöesineitä.
Norsunäyttelyn lisäksi museon perusnäyttely tarjoaa laajan katsauksen paikalliseen taiteeseen ja kulttuuriin.
